Palvelimen päivitys 11.1.2016

Kotisivuni.fi palvelun edelleen kasvaessa nopeasti ja laajentuessa voimakkaasti joudumme päivittämään palvelinlaitteiston resursseja nykyistä suuremmiksi ja tehokkaammiksi. Uusi palvelin tulee sijaitsemaan meidän omassa kotimaisessa palvelinkeskuksessamme, nopeiden verkkoyhteyksien päässä. Tällä haluammekin taata palveluidenne luotettavan toiminnan myös tulevaisuudessa. Palvelinlaitteiston päivitys tullaan suoritetaan maanantain ja tiistain välisenä yönä 11. – 12.1.2016.

Hallintapaneeli sulkeutuu maanantaina 11.1.2016 klo 22:00, jonka jälkeen sivuille ei voi tehdä muutoksia. Sivut pysyvät edelleen netissä normaalisti, päivityksiä ei ole mahdollista tehdä. Tämän jälkeen aloitamme sivustojen siirron uudelle tehokkaammalle palvelimelle. Kun siirto on suoritettu, asetetaan kaikki liikenne ohjautumaan uudelle palvelimelle. Kun liikenne ohjautuu uusille palvelimille, on kirjautuminen jälleen käytössäsi normaalisti. Sivut eivät häviä näkyvistä missään vaiheessa, ajamme rinnakkain sekä vanhaa että uutta palvelinta ja ennen kuin liikenne ohjautuu uuteen palvelimeen, ohjautuu se edelleen vanhaan.

Toimenpide aiheuttaa pieniä muutoksia osalle asiakkaistamme. Suurin osa asiakkaistamme ohjautuu kuitenkin uuteen palvelimeen ilman mitään toimenpiteitä.

Kenen tarvitsee tehdä muutoksia?

  • Jos käytät domainia josta olet itse vastuussa tai domain ei ole meidän ylläpidossa.
  • Jos olet hankkinut domainisi nimipalvelimet meidän kauttamme.

Mikäli domainin nimipalvelimet on hankittu meidän kautta.

Jos olet ottanut käyttöösi nimipalvelimet meidän kauttamme, voimme tehdä nimipalvelimien muutokset puolestasi, mutta tätä varten tarvitsemme verkkotunnuksen valtuutusavaimen. Viestintävirasto on toimittanut sinulle kirjeitse verkkkotunnuksen valtuutusavaimen alkuperäisen rekisteröinnin yhteydessä. Mikäli verkkotunnuksen valtuutusavain ei ole tiedossasi, voit pyytää Viestintävirastoa lähettämään sinulle uuden valtuutusavaimen olemalla yhteydessä Viestintäviraston verkkotunnuspalveluun joko puhelimitse 0295 390 200 tai sähköpostilla osoitteeseen fi-domain-tech@ficora.fi. Varmistaaksemme verkkotunnuksen keskeytyksettömän toiminnan, pyydämme toimittamaan tiedot viimeistään perjantaina 8.1.2016 käyttäen linkkiä, jonka ohjeet lähetimme sinulle sähköpostitse.

Mikäli domain on sinun omassa ylläpidossa.

Tällöin sinun tarvitsee vaihtaa domainin A tietue osoitteesta 83.145.200.46 osoitteeseen 80.83.6.151. TÄMÄN MUUTOKSET VOIT TEHDÄ AIKAISINTAAN 6.1.2016. Älä tee muutosta aikaisemmin, koska tällöin kotisivunne lopettavat toimimisen. Mikäli et itse pääse tekemään muutosta, ole yhteydessä domaininne ylläpitäjään, joka hoitaa asian kuntoon. Mikäli muutosta ei suoriteta, domain ei ohjaudu uuteen palvelimeen ja sivusto ei toimi oikein.

Mikäli teillä on kysyttävää muutoksen liittyvistä asioista, asiakaspalvelumme auttaa mielellään. Tavoitat heidän sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@kotisivuni.fi.

Pahoittelemme asiasta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Kommentoi